maanantai 17. joulukuuta 2012

peilipiironki valmiina

Vihdoinkin valmista. Peiliosa hyllyineen on siis kokonaan uusi. Laitoin siihen petsin kahteen kertaan, ettei tullut sävyeroa. Kuvan ottamisen jälkeen petsasin vielä pikkukaapit sisäpuoleltakin, vaikkei niitä ollut alunperin petsattu. Näyttää jotenkin rauhallisemmalta ja lasin kuviokin erottuu paremmin.

perjantai 23. marraskuuta 2012

valaisin

Pääsin opinahjossani oikean ahjon ääreen ja takomaan rautaa, sulattamaan lasia ja muovaamaan muovia. Materiaalipajojen lopputuloksena syntyi pajalla sitten tällainen valaisin. Runko on puuta, maalattu sisältä valkoiseksi ja petsattu ulkoa mustaksi. Muovikuvut on puhallettu paineilmalla muotin kanssa ja päällä on lasiristikko. Melkoinen ilmestys, vai mitä?

tiistai 20. marraskuuta 2012

Peilipiironki

Tämä on tutun näköinen. Olen tainnut entisöidä samanlaisen joskus ennenkin. Se oli muistaakseni maalattu vielä sisältäkin. Tästä on joku mennyt sahaamaan peiliosan irti. Olisihan siellä ollut ruuvit takana, mistä sen olisi voinut irrottaa. Mutta jos ei löytynyt ruuvimeisseliä vaan saha, niin sillähän se sitten on otettava.

Täytynee rapsutella ensin maalit pois ja alkaa sitten siklaamaan lakkoja.

torstai 8. marraskuuta 2012

Karusellitarjotin

Tälle tarjottimelle mahtuu kyllä isommankin porukan eväät. Pähkinäpuisen karusellitarjottimen halkaisija on 80 cm. Levyjen välissä oleva laakeri kestää 90 kg, joten siihenhän voi laittaa vaikka puolikkaan possun.

tiistai 6. marraskuuta 2012

Kananmunat pöytään



Täällä maaseudulla on kananmunat kaikki erikokoisia ja jotkut on niin suuria, ettei ne mahdu pahvisiin kaupan munakoteloihin. Tällaisissa telineissä munat voi pistää vaikka pöytään.

maanantai 29. lokakuuta 2012

Valoa syksyyn

Naapurin Tuliniekka on tehnyt söpöjä miniantiikkikynttilöitä. Tässä on nyt niille sopivia kynttilänjalkoja. Viiden kynttilän mutkajalka on raitaa ja "joka ikkunalla kaksi kynttilää" on  koivua.
 
 



maanantai 8. lokakuuta 2012

Piironki valmistuu

 Tähän piironkiin oli tehtävä uudet ootraukset kanteen ja laatikoihin. Sivut oli niin hyvässä kunnossa, että niihin riitti puhdistus. Kannen ohuet laudat oli niin huonot, että tein siihen kokonaan uuden levyn.
Laitoin kanteen ja laatikoihin pohjamaaliksi englanninpunaista pellavaöljymaalia.

Tein ootraukset viilillä, koska se ei valu kun raidat oli piti maalata pystysuoraan niinkuin alunperinkin.
Päälle vielä kolme kerrosta lakkaa ootrauksen suojaksi. Sopivat helat löytyi Fasetista.
Tarina kertoo, että piirongin keskellä ylhäällä on "suhinakaappi". Se oli aina lukossa, koska siellä säilytettiin jotain "miesten juomia".

tiistai 25. syyskuuta 2012

Sohvaviikoista piironkipäiviin

 Vihdoinkin toinen sohva tuli valmiiksi. Siinä oli sekä koivua, että mäntyä, joten maalista piti tehdä melko peittävä. Sävy on rautaoksidiruskea.
Seuraava potilas tulikin jo odottelemaan vuoroaan.
Sohvan ja piirongin välillä täytyi kyllä nuuhkia vähän uutta puuta. Tein tällaisia aamiaislautasia, joissa on munakuppi. Ne on oksatonta mäntyä ja 255x205x25mm kokoisia. Eikä tarvitse tiskata!

maanantai 10. syyskuuta 2012

Sohvaviikot

Nyt olen rakennellut tällaisen kulmasohvan, jonka voi levittää parisängyksi. Tässä oli kyllä melkoinen pähkäily, kun piti saada kevytrakenteisen mutta tukeva. Pohja on tehty 28x40mm rimoista, jotka on kanttillaan. Sohvan syvyys on 80cm että siihen mahtuu normaali patja ja selkänojalle tulee paljon tyynyjä.

 Koko laitos piti viritellä pöydälle, kun pikku verstaasta ei löytynyt näin paljoa tyhjää lattiaa.
Tässä sänky levittynä. Olisipa jo patjat, niin voisin ottaa pienet nokoset kun pomo ei huomaa...

Ja seuraavaksi vähän vanhempaa levitettävää sohvaa. Eikä siinäkään patjaa :(  Pitipäs sen kulmaa nyt jo raapaista ennen kuvan ottoa.  Sitä kun ryhtyy aina niin innoissaan uuden työn kimppuun.

Täytyykin tästä rientää takaisin verstaalle. Tänään alkaa syksyn Kansalaisopiston kurssit ja  opiskelijat taitaa olla jo oven takana!

torstai 30. elokuuta 2012

paa piikkii

Liisa lähti jatkamaan opiskelujaan ja pitää tehdä yksin kaikki työt. Nyt odottelen, että joku vahva eksyisi ovesta sisään ja auttaisi vähän isojen levyjen sahaamisessa. Mutta mukava tehdä välillä tällaisia pieniä töitä noiden isojen kaappien jälkeen.

Pannaks sin piikkii vai min piikkii??? Tässä on vara valita. Samalla alustalla on jokaisen katoaville lappusille oma piikki. Jalustat on omenapuuta ja vaahteraa, eli melko painavia. Pysyvät sitten paremmin paikoillaan. Piikit on 4mm koivua.


Ja tässä perinteinen kuivausteline, oskarin oksa. Yksinkertainen vekotin, mutta monimutkainen tehdä. Ja pitihän siinä vähän pähkailläkin.


Nyt täytyy kyllä hakea uusia muotoja näihin tekeleisiin. Hyppäänkin autoon ja lähden pösöttämään kohti Kuopiota ja Muotoiluakatemiaa. Iltapäivällä alkaa opinnot. Maanantaina sitten taas verstaalle.

perjantai 24. elokuuta 2012

Sormustinvitriini

Asiakkaalla oli muistaakseni noin 70 sormustimen kokoelma jossain laatikonpohjalla. Nyt ne pääsevät esille ja kaikkien ihailtavaksi lasioviseen vitriiniin. Nupin kohdalla on hyllyssä magneetti, jotta ovi pysyy kiinni. Olen tehnyt samantapaisen aikaisemminkin, mutta siihen tuli lasiset hyllyt ja se oli vähän pienempi.

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Astiakaappi

Nyt valmistui vanhan astiakaapin alaosa. Yläosa on joskus hävinnyt. En muistanut ottaa kuvaa ennen työhön ryhtymistä. Siitä oli ovet irti, pullalaudat palasina ja punainen maali melkein kokonaan poistettu. Nupit puuttui kokonaan. Jonkunlaisen kuvan näkee kyllä puupajan "juhlasivuilta". Kaappi on siis hiottu puhtaaksi, petsattu tiikin ja pähkinän 1:1 sekoituksella ja lakattu kolmeen kertaan. Lopputulos on mielestäni sopivasti vanhan näköinen.

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Taas sieniä

Sienijakkara sai pilkkunsa ja odottelee nyt uutta kotia.  Sankari joskus haaveillut tällaisesta jakkarasta, joten aika hauskan lahjan 70-vuotiaalle keksivät tilata.

tiistai 14. elokuuta 2012

Keittiön kaapit

Onhan puupajalla nyt syntynyt jotain "oikeitakin" töitä, eikä vaan hassuteltu noitten tattien kanssa. Tällainen keittiön kaappi. Runko koivua ja ovissa on vaneripeilit. Kansi on 30mm koivulevyä ja öljytty.
Olen tehnyt samaan keittiöön aikaisemmin samanlaisen kaapin jossa oli neljä laatikkoa ja neljä kaappia, sekä seinä- ja roskiskaapin samaan tyyliin.
 Kaasupullo sai myös oman kaappinsa ja sitten tuli vielä puulaatikkokin.

maanantai 13. elokuuta 2012

Lisää sieniä

No nyt ne tatit hyppii jo tarjottimille! Tästä sitä on hyvä pyöräyttää herkut oikealle kohdalle. Karusellitarjottimen halkaisija on 50cm, että kyllä siihen mahtuukin.

torstai 9. elokuuta 2012

Sieniä

Ainakin täällä Savitaipaleella on tänä kesänä satanut tosi paljon. Ei ihme, että sienetkin kasvaa tällaisiksi lähes puolimetrisiksi. Nyt vaan maalaamoon ja väriä pintaan.

tiistai 7. elokuuta 2012

kesäloma


Loma on nyt sitten pidetty. Se oli viime perjantaina. Koko päivä. Suloinen tyttäreni järjesti kulttuurimatkan Helsinkiin. Sieltä tarttui paitaani ainakin tällaiset tarrat:


Eli kierrokseen kuului Designmuseo, Arkkitehtuurimuseo, Kiasma ja Ateneumin näyttely, sekä illalla vielä Kellariteatterin esitys POPLUVXXX. Olikin melkoinen pläjäys. Eikä pidä unohtaa aamupuuroa Hakaniemen torilla. Nam!

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Hupsista!

 Lupasin näyttää loppuviikolla, mitä kurssilaiset ovat saaneet aikaan. Siis pari viikkoa sitten. Olen tässä helteessä unohtanut koko blogin. Kurssilaiset saivat työnsä jotakuinkin valmiiksi ja menivät. Tässä kuitenkin vielä muutama kuva.
 Porukkaa työn touhussa. Oli kyllä aika tiivis tunnelma.
 Simon ja Varpun yhteistyönä tekemä tuoli tuli valmiiksi. Tässä se on petsattuna. Huomatkaa lähimmän etujalan hieno paikka!
 Liisa sai piirongin petsattua.
 Heikin tuolista tuli hieno ja palaset löysivät paikkansa. Pintakäsittely munatemperamaalilla jäi kotitöiksi.
 Hyvä Alli! Oikea ergonomia on kyllä tärkeä näissä hommissa. Muuten voi tulla paikat kipeiksi.

Mutta mitäs minä olen sitten tehnyt, kun en ainakaan muista lomaa pitäneeni...

Nooh, ainakin tällaisen pienen mäntyhyllyn.
 Ja sitten tällaisia kevyitä kesätöitä vinkiksi vaan muillekin puuhastelijoille.
Katajasta saa kivoja virkkuukoukkuja vaikkapa matonkuteiden virkkaamiseen. Vasemmalla erilaisia aihioita ja oikealla kaksi vähän viimeistellympää.

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Entisöintikurssi

No niin. Juhlat on juhlittu ja on aika aloittaa aherrus.
Aamulla verstas täyttyi entisöintikurssilaisista ja vanhoista huonekaluista.
 Airi-Kaija ottaa siklillä lakkaa pois pirtinpenkistä...
 ...ja Anneli pöydänkannesta.
 Liisa raaputtaa isänsä tekemää piironkia.
 Heikillä on irrotettavana n. 100 ruostunutta naulaa. Onhan tässä koko viikko aikaa...
 Alli jatkaa talvella aloittamansa  pikkupöydän hiomista.
 Leenalla ja Maijulla on maalin ja lakanpoistoa pöydistä.

 Anin, Simon ja Varpun tuolien kunnostus alkoi verhoilun purkamisella.

Katsotaan sitten loppuviikolla miten työt ovat edistyneet.

Juhlista

Kiitos kaikille Puupajan 10-vuotisjuhlaan osallistuneille ja pullakahveilla käyneille.
Muutaman tunnin aikana pajalla kävi ilahduttavan suuri määrä iloisia ihmisiä. Osa vanhoja tuttuja tai asiakkaita, osa "ovi"-kyltin huomanneita satunnaisia matkailijoita.
Nyt pääsi pyörähtämään myös perähuoneessa, jonka pöydille oli laitettu lehtileikkeitä vuosien varrelta.
 Kahvittelun lomassa saimme kuunnella Onnin kaunista sellonsoittoa.
Henkilökunnan tunnisti näistä Liisan ompelemista iloisista haalareista.