tiistai 12. helmikuuta 2013

Sohvapöytiä

Tähän vanhaan pöytään oli vetäisty petsilakkaa päälle, niin ettei puun kuvioita näkynyt sen alta yhtään.

Sieltä löytyikin todella kaunista loimukoivua. Mikähän siinä on, että aina tulee saman sortin huonekaluja tehtäväksi useampia kerralla. On sohvapäivät, piironkiviikot ja nyt näitä pikkupöytiä.

Asiakkaalla oli jäänyt keittiöremontista tähteeksi tällainen 60x40 cm kivitason pala. Tein koivusta pöydän, johon kivi upotettiin.

 Toisesta pöydästä tuli 60x60 cm ja vähän vaaleamman pähkinän sävyinen. Runko ja kansi ovat samankokoiset, mutta pieni jyrsintä antaa kummasti näköä pöytään.


sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Tuhkauurnat

Omenapuun känkkyröistä tuli sitten tuhkauurna joka on kuvassa keskellä. Vasemmanpuoleinen uurna on tervaleppää ja oikealla oleva raitaa. Voisi kokeilla vielä minkälainen tulee katajasta.